Heti kärkeen pakko sanoa että kirjoitin tänne äsken 45 minuuttia yhtä pitkää tekstiä ja kun olin julkaisemassa niin se teksti vaan hävisi eikä ollut tallentunut mihinkään vaikka tämä sivusto niin väitti. Voi vittu =) No yritän muistella mitä kaikkea olin kirjoittanut kun kerrankin oli sopiva hetki..
Lopetin alkoholinkäytön noin vuosi sitten ja sen jälkeen elämä on ollut ihanan rutinoitunutta ja järjestelmällistä. Viime kesän lopuksi ostin itselleni aktiivisuusrannekkeen joka viimeisteli säännöllisen, täydellisen elämänrytmin.
Arkisin mun elämä on todella säännöllistä. Herään suurin piirtein samaan aikaan joka päivä, kuuntelen radiota ja syön tismalleen saman aamupalan joka ikinen päivä. Oon toimistolla noin 8 tuntia ja pidän työstäni edelleen todella paljon vaikka nykyään osaankin lähteä töistä samaan aikaan kun muutkin. Sitten tuun kotiin. Teen joko ruokaa, lähden lenkille, käyn kaupassa tai pesen pyykkiä. Viikonloppuisin saatan nukkua vähän pitempään, syön pitkän aamupalan ja katon sarjoja joko areenasta tai netflixistä. Viimeistään iltapäivällä lähden lenkille ja laitan ruokaa. Jos oikein heittäydyn hurjaksi niin meen jollekin keikalle tai teatteriin tai näen jotain ystävää.
En suhtaudu tähän aikataulutettuun päivärytmiin mitenkään uskonnollisesti vaan koen että summittainen raami helpottaa hahmottamaan ajankäyttöä paremmin. Aikaa on joka tapauksessa rajallisesti, joten täytyy tehdä vähän töitä jos haluaa käyttää sen vähäisen ajan tehokkaasti.
Eilen mulla alkoi kahden viikon loma (ylityövapaa) ja heitin heti päivärytmini ihan sekaisin. Lähdin töistä puolen päivän aikaan, söin inspiroivan ylipitkän lounaan ystävän kanssa, menin kotiin ja datasin monta tuntia kunnes keksin lähteä elokuviin ja lopuksi vielä kävin yksillä kavereiden kanssa keskustassa. Kaikenkaikkiaan eilen oli aivan ihana päivä!
Oon viime vuosina tajunnut että mulle paras tapa viettää vapaa-aikaa ja epätavallista tyhjää aikaa, on täyttää se kaikella kivalla tekemisellä. Tulevaksi viikoksi oon ehtinyt sopia kahdeksat (!) treffit ystävien kanssa. Oon varannut itselleni ajan hierojalle, kampaajalle ja kasvohoitoon. Vielä toinenkin elokuva pitäis ehtiä käydä katsomassa. Sen lisäksi että lähden ensin Lapualle ja sitten perheen kanssa viikoksi Leville. Ahdistavin asia mitä voisin kuvitella on elää ilman mitää suunnitelmia, mitään tekemistä, ilman että on mitään mihin ankkuroida oma ajankäyttönsä.
Yks iso syy siihen että alunperin lopetin alkoholinkäytön oli se etten enää halunnut hukata aikaani monta päivää kestäviin krapuloihin. Koin että elämä menee silloin hukkaan. Näin aukikirjoitettuna mun elämä kuulostaa todella puuduttavalta ja tylsältä mutta en koe sitä niin. Alkoholittomuuden myötä oon muutenkin oivaltanut että tasaisuus on vaan sata kertaa parempaa kun jatkuvat aallonharjat- ja pohjat. Oodi alkoholittomalle elämälle ehkä joskus myöhemmin.
Elän todella itsekästä, hedonistista, elämää. Elän oikeastavaan vain itselleni, omilla ehdoillani. Tunnen siitä usein huonoa omatuntoa kun seuraan läheisten ruuhkavuotista elämää ja pikkulapsiarkea. Mietin kuinka tämä ainutkertainen elämä pitäisi oikeastaan käyttää.. Terveisiä täältä keskiluokkaisesta länsimaalaisesta elämästä!
Mutta nyt mulla on oikeasti jo kiire päivän ekoille treffeille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti