Koulussa menee ihan ookoosti, tasapaksusti tällä hetkellä. Päivät hurahtaa vinkeästi ohi, muistan aamulla toivottavani hyvät huomenet, kesken päivää käydyt kasvatuskeskustelut "miksi sun pitää käyttäytyä noin", ehkä opetankin jossain välissä jotain. Monisteita, tekemistä, tehtäviä, keskusteluita, höpöttämistä, komentamista, kehumista. Jonnekin unohtui mun huumorintaju, huomaan olevani takakiree koko ajan.
Välkkävalvonnassa selitin tätä tarinaa kollegalleni, joka sanoi vaan että Kuule Bea, huumorintaju katoaa, mutta se palaa. Mut sitä ei saa väkisin yrittää saada takasin. Se tulee itsestään. Se on sellanen prosessi, mutta tulee takasin kyllä.
"mut mä oon ihan hermona koko ajan!"
"sun pitääkin olla! se kuuluu tähän kaikkeen."
Sit kello soi ja lähdin sisälle ja sovelsin tätä omaan elämääni. Sekin on yks vitun iso prosessi, jossa ajatuksia syntyy ja kuolee samalla kun jotain sisällä syntyy ja kuolee ja joka päivä keksin jotain uutta, jotain mitä haluan olla, tehdä, miten haluan olla ja tehdä. Miten paljon asioita tuleekaan prosessoitua, ennenkuin mitään konkreettista tapahtuu!
Pelkään joskus sitä, että kannan hautaan asti tätä loputonta väsymystä, enkä muista elää vaan jätän elämättä. Joinain päivinä toimin silti hyvin tehokkaasti välittämättä olkapäillä olevasta painosta. Ikään kuin elän asian kanssa tiedostaen hyvinkin uljaasti kaiken ja pystyn sivuuttamaan asiat, mieltä painavat asiat. En uskalla kirjoittaa enää toivelistoja elämää varten, mietin ehkä pikemminkin, miten pystyn välttämään pelottavat ajatukset.
Eikä elämä tosiaan kurjaa ole, mutta se on sitä, kun haluaisit hirveästi ottaa askeleen jonnekkin uuteen, mutta et oikein tiedä minne, ja kaikkialla on vain sisustustyynyjä, joissa lukee GOOD VIBES ONLY ja sitten mietin, että no minne vittuun minä sitten kuulun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti